Blogi - Ego

Ego on klassinen henkisyydessä esiintyvä termi. Sillä on myös psykoanalyysiin pohjaava merkityksensä. Egolla viitataan ihmisen käsitykseen omasta itsestä, eli itsekeskeisyyttä ilon ja epäonnen tulkitsijana ja lähteenä.
Jostain syystä egosta halutaan eroon. Milloin egoa kammotaan, milloin sille pitäisi tehdä jotain. Usein juuri toisten egoa osoitetaan ja siitä muistutetaan, suuri ego on tietysti paha riesa.

Kirjoitin tässä yhtenä päivänä sosiaaliseen mediaan, että yritäppäs päätellä kunnioitatko itseäsi vai et. Päättelyllä homma menee väistämättä egon puolelle: itsekunnioitusta kun ei voi päätellä, silloin siitä muodostuisi joko yli- tai alimielistä - vertailevaa - minäkuvaa, eikä esimerkiksi ihmisen kehollista puolta laskettaisi vertailuun mukaan. Vasta kylläistä kehoa voi sanoa kunnioitetuksi sanon minä. Kehoa ei pelkällä päättelyllä kylläiseksi saa.
Itsekunnioitus on siis lopultakin kehollista, kehon ja mielen harmoniaa, ja perustuu laajemmin kyvykkyyteen ja toimintaan, mutta myös mahdollisuuksiin eli puitteisiin.

Yli- ja alimielisyys ovat taas henkistä mielen tuotetta, mielikuvitusta, osa sisäistä käsitejärjestelmää ja toisinaan palvonnan ja halveksunnan kaltaista tunnetilaa. Yli- ja alimielisyys ovat sisäisiä voimia - suuntaviivoja - joita egoon ja sen ylläpitoon tarvitaan. Egon myötä ihminen tulee näkyväksi ja käsitettäväksi nimenomaa itselleen. Ihminen asemoi itseään suureen maailmaan, yhteisöön ja kaveripiireihin, ja maalaa kuvaa millainen Minä olen.

Ego on pelkkä työkalu, toisin kuin kehomme, ja egolla rakennetaan lähinnä työminää. Ja kaikilla terveillä on työminä. Ainakin jos käy töissä tai puuhailee muuta.
Pikku tuumiskelijallakin on egonsa, älykkäällä ei välttämättä.
Toki voi olla että sosiaalisen median myötä egoa rakennetaan yhä enemmän jos ja millaisen vertailevien mielikuvien kautta. Luodaan isyyden ja äitiyden egoa, ystävyyden ja tykkäysten egoa, eikä tämä vertailu ole tietenkään väärin; ihminen on laumaeläin.
Mutta jos haluaa olla parempi, siis oikeasti parempi, täytyy uskaltaa verrata itseään parempiin ja jäljitellä heitä. Kysymys kuuluu: mikä sitten olisi parempi?
Viisaat epäilee, mutta ei liikaa.

Egosta puhutaan yleensä pahaa. Kukaan ei siedä osaavaa tyyppiä, eikä kenelläkään saa olla enemmän rahaa kun toisella. Toisin sanoen ego on kateellinen, ja kateus on iloa kaventama tunne. Tai onnellisiahan nykyään ollaan. Onnellisuus on tilanne josta yksilö ei halua pois. Onnellisia ollaan kiukkuun asti. Kukaan ei halua pois itse rakentamastaan elämäntyylistä väittää ego, ja ryhtyy itsepetolliseksi. Muut elävät surkeasti, minun egoni voi hyvin ja oikein. Eikö vain?
Ainakin minä kehtaan myöntää että olen ihmisenä hiukan levoton.

Mutta siis kateuskaan ei ole lähtökohtaisesti pahaa. Kateus voi patistaa liikkeelle ja onnellistuttaa, rikastuttaa ja vaurastuttaa, ja silloin egon olemassaoloa täytyy vain sietää.

Ego haluaa olla vähän kaikkea - suuri ego haluaa olla kaikki, paras kaikesta, joka alan syvin ymmärtäjä, superlatiivi. Ego on oikeastaan kaikkea muuta paitsi narsisti. Narsisti elää oikein ja paremmin kuin muut.
Silti kukaan ei ole kaikki eli muiden asiantuntija.
Siksi ego sopiikin lähinnä erilaisille työurille.
Egoa on hyvä rakentaa ja valjastaa työhön sen takia, että egon kautta voi perustella oman elämäntyylinsä ja valintansa.
Ego on nimenomaa jotakin yhteisölle tarkoitettua ja suunnattua.

Sitä hömppää en osta missä puhutaan egon ja itsensä rakastamisen välisestä suhteesta. Ihminen on muutakin kuin oma mielensä. Itseasiassa usein juuri kädet kertovat enemmän kuin ajattelu - silti molempien soisi olevan terveet ja kyvykkäät.
Kosketus paljastaa jotakin oleellista kyvystämme välittää; sen olemmeko hyviä vai pahoja välittäjiä. Miten koskettavia olemme.
Rosvo verhoaa kättensä jäljet. Ihan vain siksi ettei jälkiä jäisi. Rosvo ei halua jättää itsestään jälkiä.

Ajattelusta sen verran, että ihminen kykenee ajattelemaan asioista ilman kieltä ja käsitteitäkin - käsitteellinen osa aivoissa ei välttämättä aktivoidu vaikka asioita kuinka ajattelisi. Toisin ilmaistuna ihminen voi olla hyvinkin älykäs ja tilanteita täsmällisesti ennustava monessa mielessä tuomatta sitä esiin sanoina tai jäsentyneenä informaationa. Älykkyys yhdistettynä taitaviin käsiin on toivottava ja positiivinen ominaisuus kaikille. Puhumattakaan älykkyyden alitajuisesta ohjaavasta puolesta jota liian harva kuuntelee. Intuitiolla on paikkansa elävässä elämässä, intuitio syö ravinnoksi tietoa.

Liian heikko ego saa ihmisen araksi. Henkilö ei luota tapeeksi kykyihinsä, jolloin myös yhteisö menettää kykyjä.

Liian paisuteltu ego saattaa olla toimijoiden tiellä. Ego kun ei välttämättä ole kiinnostunut käytännön toiminnasta/tiedosta sinänsä, vaan hoitaa hommansa hyvin ilmankin. Jopa niin hyvin että kaikki ovat vain egoistin välineitä hänen omissa päämäärissään.

Egon myötä maailmoja saattaa kolahtaa. Siitä syystä egon soisi olevan vahva - ettei kumpikaan - tietäjät tai tekijät - murtuisi.
Mutta kuten sanottu, egon ei soisi olevan yhteisen hyvän tiellä.
Tietäjien ja tekijöiden ero on tietenkin karski ja keinotekoinen. Egon luomus. Ego on se, joka janoaa tarkkarajaisuutta ja sen myötä myös jatkuvuutta itselleen, omille tietämisille tai saavutuksille. Ego ei siedä ajatusta kuolemasta ja keksii kaikenlaista omalle ikuisuudelleen.
Mutta kuten sanottu; ego ei ole kaikki. On paljon muutakin.