Blogi - Hyödylliset taidot

Elämässä kannattaa osata vain hyödyllisiä taitoja vai mitä. Kaikki muu on turhaa paitsi hyödyllisyys. Ei riitä että osaa, vaan nykyään pitää jo ollakin se mitä osaa. Siis olla ihmisenä hyöty. Ihmisarvo määritellään sen kautta mitä hyötyä kustakin on. Hyöty on osa identiteettiä. Hyötyihminen. Hyötyihminen kukoistaa ja on huipulla.

Ja kaikkihan on tätä nykyä niin hyödyllistä että poksuu, kunhan vähän selkään taputtaa ja kannustaa. Eikä siinä. Kannustaminen on kivaa puuhaa. Siinä tulee hyvä mieli kun saa olla se tyyppi joka kannustaa muita. Ongelmana vain että jos alkaakin se alahuuli väpättämään, koska on kannustanut toista väärään suuntaan. Koitappa siinä sitten korjailla jälkiä, jotka eivät teknisesti katsoen ole omalla vastuulla.

Vaimollani on taito kuulla asunnon toiseen päähän jos väärä maitotölkki aukeaa. En tiedä miten hän sen tekee, miten joku voi hahmottaa jääkaapin sisällön niin tarkkaa, ja tunnistaa ja eritellä kaikki ne äänensävyt mitä etäältä kuulee, mutta täytyy sanoa että tila on otettu haltuun, sen myönnän, vaimoni osaa. Minun liikkeeni aistitaan kuin ohimennen, minun aikeeni aistitaan kuin ohimennen, ja kulloinenkin jääkaapin sisältö on tallentunut hänelle johonkin alitajunnan syövereihin.
Vaimoni on taitava, ja ansainnut valtansa. Rakastan vaimoani. Jännä pohtia millaisena viheliäisenä otuksena hän minut näkee.

Itsellä meni nuoruus ajohommissa. Kykenin visioimaan tiet, reitit ja aikataulun tehokkaasti ja täsmällisesti. Olin hyvä organisoimaan työtä. Ikävä kyllä sitä tehtiin tuntityönä, eli mitä enemmän työtunteja, sitä enemmän rahaa. Olisin vapaasti voinut olla myös huono organisoimaan. Taloudellisessa mielessä olin siis hyödytön ihminen. Hyvällä työlläni tein vähemmän rahaa.
Olen aina kokenut itseni hyödyttömäksi ihmiseksi. Ketään ei kiinnostanut työni paitsi tietysti kollegaa, joka kerran ihaili miten suunnittelin aurauskeppireitin täsmälleen niin, miten hän oli kyseisen tien jo vuosikausia aurannut.
Olin hyvä organisoimaan, huono tekemään rahaa, kuten sanoin.

Nuoruus olisi voinut mennä vaikka koodatessa, olin hyvä siinäkin, nautin edelleen koodaamisesta, mutta oikea elämä kiinnostaa enemmän. Tai ainakin epätoivoinen pyrkimys jonkinlaiseen outoon illusionaariseen oikeaan elämään eli vapauden hohteeseen. Itseasiassa oikea elämä eli valinnoilla saavutettu laadukas elämä, siis hyvä elämä, on lopultakin järkeilyä. Täytyy vain valita oikean ja väärän väliltä. Sekoilemiseksi se nuoruudessa meni, nykyään sekoilua on vähemmän

Luin aamulla Instagramia. Huomasin että aika moni naispuolinen somemenestyjä esiintyi siellä vähissä pukeissa tissit tyrkyllä ja esitti kaikenlaisia viisauksia mitä olivat elämästään ja vapaudestaan oppineet. En oikein ostanut niitä viisauksia sinällään. Liian kevyttä kamaa. Mutta paljon huomiota ne viisaudet saivat.

Olen nyt harrastanut kirjoittamista pitkään. En tiedä kuinka kauan, mutta liian vähän, sen tiedän.
Pienenä olisin halunnut kirjoittaa. Minulla oli runsas matemaattinen ja mielikuvarikas mielikuvitus. Vitutti vain se elämää estävä moraali. Pelkäsin Jumalaa, ja mielikuvitus on tunnetusti moraalin moottori, kuten kaikilla. Silti oli tunne että joku ulkopuolinen päätti mikä on oikein ja mikä väärin.
Nykyään taidetaan puhua jotenkin siihen tyyliin, että: "kerro Jeesuksen opeista, ja jos on aivan pakko, käytä sanoja". Elämä ja moraali opitaan elämällä.

Muistan miten kerran kyhäsin pienen tarinan haulikkomiehestä. Ajattelin kirjoittaa sen puhtaaksi yhdellä lapinreissulla, sillä tiesin automatkan pitkäksi. En kuitenkaan kirjoittanut. Tuli paha olo kun yritin. Jossain vaiheessa aloin kirjoittaa kaikenlaista mutta ei siitäkään tullut mitään. Ympärillä olisi pitänyt olla myös niitä ihmisiä jotka olisivat kannustaneet ja tajunneet näistä asioista jotain. Mutta en syytä ketään. Minkäs teet. Jokaisella on oma elämä ja omat intressit. Elämä on mitä on. Tänään kirjoitan niin että paukkuu. Odotan aina että pääsisin kirjoittamaan. Ny ku vihdoin aikaa o ! 

Kirjoittaminen on neuroottisen ihmisen pohjatonta halua saada aika pysähtymään, ottaa asioita haltuun, kontrolloida, ja heijastaa ne yhteisesti tarkasteltavaksi. Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia ja organisoi mielen, mutta kuten todellisuus usein on, kirjoittaminen ei oikeasti kahlitse maailmaa, vaan pelkän idean maailmasta. Kirjoittaja on kirjoittaja, omine ideoineen, muut ovat muut, muiden ideoineen. Jäljelle jää siis vain yksi kirjoittajan oma tarkastelutapa jonka voi halutessa jakaa myös muiden kanssa, jos haluaa. Syntyy kirjoittajien - kirjailijoiden - yhteisö.

Kirjoittajalla on valta jakaa siinä missä lukijalla on kykyä lukea. Ymmärrys on oma lajinsa.

Tekstin tarinallisuus sisältää seikkailuhengen, että asiat olisivat muka oikeasti niin jänniä mitä ykskaks kirjailijan mieleen juolahtaa.
Tekstin narratiivisuus sisältää moraalisen opin, ikään kuin ympäröivä universumi oikeasti määrittelisi moraalia.
Oikeasti moraalin rakentaa ihminen itse omilla tietoisilla valinnoillaan, eli ihmisen oma toiminta; etiikka on ideoiden eli käsitteiden pyörittelyä