Blogi - Kerron mitä rakkaus on

Unohtakaa tähtitieteilijöiden vinkit, että rakkaus olisi vain tuoksuihin liittyvää aivohärpäkettä, ja sivuuttakaa kaikenmaailman rationalistien rakkaus-mielipiteet, kun ne nyt muutenkin pitävät mielipidettä vain mielipiteenä. Minä kerron teille mitä rakkaus on.

Ensinnäkin rakkaus tulee ottaa vakavasti. Jopa se parjattu romanttinen rakkaus. On ihan iästäkin kiinni miten rakkaus näkyy ja tuntuu kehossa ja aivoissa, se on biologiaa, mutta rakkauden älyllinen puoli - sen abstraktiot - eli se miten rakkaus meille näyttäytyy - on selvät:

Kuvittele että olet rakkaasi hautajaisissa. Mikä ärsyttää eniten? Hänen arkiset luonteenpiirteensä, eli se mitä hän eläessään oli ja miten hän toi itseään esiin, vai se tyyppi, joka jossain nurkassa hihittelee ja iloitsee hänen kuolemastaan?
Oikea vastaus: vihaat ihmistä, joka ei kunnioita elämää, ja joka toivoo kuolemaa ja tuhoa.
Sitä on rakkaus.
Rakkaudella ei ole mitään tekemistä ärsyttävyyksien kanssa. Ei elämän aikana, ei sen jälkeen.

Jos ärsyyntyy pienistä, silloin ei ymmärrä mitä on elämän rakastaminen vakavasti. Silloin pelkästään reagoi omiin pikku ärsykkeisiinsä.

Yleisellä tasolla rakkaus on ihmistä kohti menemistä, se on arkielämän heijastamista yhteisille näyttämöille - omien luonteenpiirteidemme kautta - niin hyvin kuin sen vain parhaiten taidamme.
Pahuus ja vääryys ovat sitä, että kanssaihmisillä on vain viihdearvoa. 

Mitä muuta rakkaus on?

Äidin rakkaus lapseen on ehdotonta ja selittämätöntä. Äidinrakkautta ei voi ymmärtää, jos ei ole lapsia.

Romanttinen rakkaus on luottamusta, lupausta, odotusta, antamista, saamista, jännitystä. Romanttinen rakkaus on älyllistä ja mielikuvitukseen pohjaavaa. Jos ei tajua mielikuvitusta, ei tajua romantiikkaa.

Ystävänrakkaus on symmetriaa ja luottamusta. Jos ei tajua symmetrian päälle, ei tajua ystävyyden päälle.

Isänmaanrakkaus on talkoohenkeä ja yhteistä nostalgiaa. Kaikki tekee jotain hyödyllistä kumminkin, usein tahtomattaan. Isänmaanrakkaus tai yhteisönrakkaus ei ole niin kummallista.

Ym. rakkaudet on arvotettu niiden sisäänrakennettujen ehdollisuuksien mukaan. Rakkaus yhteisöön eli isänmaahan eli yhteiskuntaan on vähäpätöisintä, se on vähiten ehdollista, kun taas rakkaus lapseen on ehdottominta.
Ytimekkäästi voisi sanoa, että yhteisön tulisi olla hyvä, tarjota oikeasti jotakin, että sitä voisi edes rakastaa. Lastaan rakastaa muutenkin.
Mutta siis yhä enemmän aito yhteisöllisyys on katoamassa, kun taas kaikenmaailman viihteellismalliset identiteetit korostuvat. Linkedinin mielikuvitukselliset ammattinimikkeet ovat jo vitsi, ja telkkukin on täynnä jos ja mitä oman elämänsä mestaria. Siellä he sitten jakelevat toisilleen palkintoja.

Velipoika sanoi sen osuvasti: "Ai Runebergin päivä, en ole oikein koskaan päässyt kiinni näihin kansallisurheilijoihin". Naurettiin.

Rakkauden muodot, tapamme jäsentää rakkauteen liitetyt abstraktiot, ja tapamme arvottaa ne, on siinä mielessä jokaisen fiksu tehdä, koska silloin kukaan muu ei pääse sormella osoittamaan ja kertomaan mitä esimerkiksi perhe on, tai mitä on oman perheen rakastaminen. Outoa että tähtitieteilijät ja kaikenmaailman muut häiskät yrittävät harhauttaa väkeä selittämällä rakkauden tuoksuiksi ja etäisiksi aivokemioiksi. Mistä ne mitään tietää. Rakkaus ei ole etäistä sille, joka sen tajuaa.