Blogi - Kirjoittamisen ilo, vai kirjoittajan narsismi

Kirjoittamisen ilo pohjaa aika monella luultavasti flow-tilaan. On kiva kun tekstiä syntyy ja saa ajatteluaan paperille.

Myös editointi on nastaa puuhaa - riskinä tietysti että rikkoo sanottavansa piloille.
Vauhdista sen verran, että tekstin kanssa kipuilee sen mitä kipuilee, jonka jälkeen täytyy päästää irti. Itse en palaa enää vanhan pariin.

Jokainen kirjoittaja joutuu tekemään kompromisseja sen kanssa mitä haluaa ilmaista, millaisilla tehokeinoilla, ja myös tarjoaako teksti jotakin järkiperäisyyden tuonpuolista. Urakkaa löytyy, sekä sisäistä että ulosannettua.
Yhtäkaikki: eheys löytyy vain kompromisseista.

Claes Andersson sanoo kirjoittamisen olevan narsistista puuhaa - ja sitä se onkin - ollaan paljon tekemisissä itsen kanssa. Itsestä kaikki pitäisi kummuta, itse pitäisi inspiroitua, itse jaksaa työstää, itse luoda. Olla yksin, täynnä itseään.

Vertailen itseäni hyvin vähän muihin kirjoittajiin. En näe sillä arvoa. Joku inspiroi, toinen ei, yksi on raskaampi, toinen kevyempi. En ole tässä mielessä kovin romanttinen. Vältän synkistelijöitä. Mielestäni ei ole hyvä hirttää itseään kirjaan.
Niin, eikä fiksut käytä muutenkaan numeroita tai tähtiä arviointeihin - kuvailut riittävät.

Italialainen kirjailija-tutkija Umberto Eco taisi joskus sanoa (luultavasti ironisesti), että kirjailija vihaa muita kirjailijoita. Ehkä siinä on perää. Jos haluaa olla jotakin omaa, täytyy pitää muut loitolla. Sellaisessa viha toimii.
Inspiraatio voi muuttua vihaksi, ja toisaalta viha voi olla hyvinkin inspiroivaa.

Pointtina on: ei ole mitään mieltä kirjoittaa jos ei ole omaa ääntä. Ja ääni on muutakin kuin sentimentaalisuus ja semantiikka.

Niin ja kirjoittamisen lisäksi pitää myös lukea. 

Brittiläinen kirjailija-journalisti Matt Haig kertoo osuvasti, että jos kirjoittamisen alakulo nousee liikaa pintaan, vaimo ravistelee että olet taas täynnä itseäsi. Toisin sanoen kirjoittaminen on narsistista työtä, se vetää ihmisen kuoreensa, vaikka flowssa olisikin iloinen meno.
Homma menee liikaa narsismin puolelle kun kirjoittaja luulee olevansa teoksensa.
Pitäisi muistaa sama kuin että kukaan ei ole omat ajatuksensa.