Blogi - Kulissit, mielipiteet ja kumppanuus

Kulissit ovat väistämättömiä. Ne ovat olemassaolon seurausta. Tämmöinen pikku fakta vaan tuppaa unohtumaan, kun tärkeästä on tehty tärkeily, ja rakkauskäsityksetkin ovat viihteestä kopioidut.

Joku kriitikko paheksui juuri Konflikti-sarjasta sitä, että kun näytelmässä iski tosipaikka, pääministerinä toiminut nainen itki. Kuten oikeassa elämässäkin Suomen pääministerinä toiminut Sanna Marin itki Venäjän aloittaessa urakalla murhaamaan Ukrainaa. Itkeminen tuskin vaikuttaa korkeantason poliitikon rationaalisuuteen, tai kykyyn tehdä päätöksiä, mutta vaikutelmaan - kulissiin - eli näytelmään ja mielikuvitukseen sillä on usein ruokkiva vaikutuksensa. Tuskin se kuitenkaan reaalipolitiikkaan eli uuteen ulkopolitiikkaan sopeutumista mitenkään sotkee.
Kriitikolla oli mennyt pahasti näytelmä ja todellisuus sekaisin arvioinnissa.

Aika monta kyyneltä on varmasti vuodatettu että pääministeriksi pääsee. Oikeaa tai kuvainnollista. Mutta niin se vain halutaan maailma nähdä tietynlaisena. Jos itket, olet joko epärationaalinen sekopää, tai asioista eniten välittävä empaatti. Eikä miehet itke, paitsi että nykyajan modernissa maailmassa kuulemma juuri ne vahvat miehet itkevät. Ja kaikki ovat toisilleen niin pirun esimerkillisiä. 

Jäin miettimään maailman kulisseja, kun lupasin ostaa alkoholitonta punaviiniä, mitä en kuitenkaan juo. Ostan sen kulissiksi, kuten olen monta alkoholitonta kulissiskumppaakin ollut juovinani. Ei sillä ole merkitystä juonko lasista vai en. Tilaisuuden juhlavuudella on merkitystä, eli kulissilla on merkitystä kokonaisuuteen nähden - illan estetiikkaan ja tunnelmaan - se vaikuttaa isompaan määrään väkeä kuin vain minuun. Tällainen "esittäminen" ei siten ole mitään turhan tärkeilyä, vaan ilmapiirillistä hyvää. Tajuaa sen ken tahtoo. Esiinnyn yhteisen hyvän eteen omien rajojeni sisällä. En uhraudu.

Samassa mielessä myös esimerkiksi somealusta on pelkkä kulissi, tietynlainen verho, jota hieman raotetaan muidenkin nähtäville - enemmän tai vähemmän sekopäisellä tavalla - tietyn mielikuvan tai tunnelman luomiseksi, joskus tunnelman välittämiseksi. Ei se koko totuus ole. Abstraktia "someyhteiskuntaa" sillä kosiskellaan, eli käytännössä jotakin hyvin hyvin epämääräistä ja kaukaista, verrattuna täsmällisempään yksityisjuhlaan, jossa osallistujien kirjo on moniäänisempää ja erilaisempaa.
Jälkimmäisessä on helpompi esiintyä.

Tieteen kulissit perustuvat ihmisen haluun olla vakavastiotettava. Siksi tieteilijä tietää. Hänen on pakko tietää - sisäisen tai ulkoisen paineen tähden. Matemaattisesti orientoitunut tieteilijä on jopa oikeassa. Yksi yhtälö on oikein, toinen väärin. Erehtymättömyydessään tieteilijä on kuin Paavi - vannoo menetelmänsä nimeen - uskollinen omaan alaansa.
Koherenssi eli tiedon kestävyys on tieteessä kaiken a ja o, mutta usein vain se oman kapean asiantuntijuuden koherenssi. Jutut selitetään vain yhteen järkeen käypäksi kokonaisuudeksi. Halutaan selvittää mikä on terveintä sydämelle, tai kuinka monta passiivis-aggressiivista ihmistä Suomesta löytyy. Sitten joku siitä telkkarissa kysyy, ja asiantuntija tietää vastata.
Syvällisempi (lue ei-kulissi) vakavastiotettavuus perustuu kuitenkin mielipiteeseen, eikä televisionäkyvyyteen. Mielipide on kykyä vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja ihmisiin. Jos mielipidettä ei nähdä, ei ihmistä nähdä.
Mielipiteeseen yhdistetty "tieto" on valtaa, mutta ei poliittista valtaa.
Haluanko kuolla ennen kuin sairastamani ALS lamaa hengitykseni, kysyy potilas itseltään. Sitten hän ilmaisee mielipiteensä.
Se miten passiivis-aggressiivisuus kategorisoidaan, tai mikä jumppa lujittaa kenenkin sydäntä eniten, on tulkintaa ja numeroita.

Televisiojuttuja ei voi ottaa kovin vakavasti, kun uutisetkin ovat yhä enemmän viihteellistetty. Tähtitieteilijät kertomassa kuinka pieniä ihmiset ovat. Ei sellainen kerro paljon henkisestä tai sisäisen maailman ajattelusta. Pienuus kun herättää niin monenlaisia pohdintoja ja tuntemuksia.
Tiedettä itseään ei ymmärrä, jos ei ole kiinnostunut matematiikasta. 

Mielipide on tietyiltä osin estetiikkaa, eli asia josta mieli pitää. "Haluan kuolla kauniin, rauhallisen, kivuttoman kuoleman" on hieno ajatus, mielikuva ja toive, mutta laki ja hoitava lääkäri saattavat olla erimieltä. Psykoottisuuskin pitäisi ottaa huomioon. Siis kaikkien kolmen psykoottisuus. Näin syntyy painetta ja ristiriitaa. Kuka silloin tuntee itsensä suureksi, kuka pieneksi?
Jonkun olisi hyvä olla perillä ruman kuoleman todennäköisyyksistä. Jonkun sellaisen, joka edes hiukan tietää mitä pidät kauniina, ja mitä rumana.

Jos taas pidät sängynpetaamisesta, haluat myös sängyn olevan tietyllä tavalla pedattu. Se on mielikuva sängystä, visio kauneuden totuudesta, täsmätieto oikeaoppisesti pedatusta sängystä, ja jos tätä mielipidettä ei oteta vakavasti, voit sanoa morjensta kumppanillesi, tai tervetuloa lukuisat riidat. Paitsi jos teistä molemmat ovat taipuvaisia alistumaan. Silloin kukaan ei tee asioille yhtään mitään, jos ei ole ihan pakko. Mutta silloinkin ristiriitoja syntyy: kuka hoitaa kaiken pakollisen? Ainakin sängyt jäisi petaamatta.

Mielipiteellä on siis väliä. Myös muiden mielipiteellä. Ei vain omalla.

Kassaneitiä voi kiittää kulissinomaisesti, kuten minä teen. Karjaisen niin että varmasti kuuluu. Yksi myyjä kerran säikähtikin sitä. Eli kyllä siinä kulississa on tunnettakin mukana.
Osuvampi kysymys lienee: ovatko tunteet nimenomaa kulisseja varten?
Joka tapauksessa tunne välittää viestiä ja sanomaa siinä missä yhteinen tunnelmakin.

Lähin suhde on aina rikoskumppanuutta. Jos ei ole, se ei ole lähin suhde. Pahinta on, jos kumppanuus on tuntemattomien ylistystä ja rikollisuutta lähimmäistä kohtaan.