Blogi - Pari sanaa tyhjyydestä

Tällä kertaa meitä kiinnostaa filosofi Jiddu Krishnamurtin käsitys tyhjyydestä. Hän puhuu tavoittelemattomuudesta, josta syntyy luovuus. Sillä hän tarkoittaa hetkeä, kun ajatukset eivät enää intensiivisesti etsi tai tavoittele mitään erityistä.

Jiddu kehottaa olla nimeämättä tuota etsimätöntä tilaa. Uskon hänen tarkoittavan, että tyhjyydestä muodostuisi nopeasti jotakin mitä ihminen alkaisi tietoisesti etsiä. Tämä olisi ristiriidassa itse tarkoituksen kanssa. Olisi nurinkurista antaa nimi sellaiselle, mitä ei saa kohdentaa.

Tyhjyyttä tulisi siis lähestyä tyhjyytenä: nimeämättä sitä, tai yrittämättä löytää sille muotoa. Tämä antaisi tilaa kaikenlaiselle uudelle ja luovalle.

Modernin länsimaisen analyyttisen filosofian isä Ludwig Wittgenstein kirjoittaa hieman samankaltaisesti logiikan kontekstissa. "Siitä mistä emme voi puhua, siitä on vaiettava". Tämä on siis logiikkaa, eikä aforistinen heitto tai tabu.

Krishnamurti ja Wittgenstein molemmat tarkoittavat luullakseni sitä, että tietyssä pisteessä meiltä loppuu yksinkertaisesti kielelliset työkalut kesken, ja sitten alkaakin kaikenlaiset omituisuudet.

Wittgensteinin mukaan, jos ylipäänsä kykenemme tarjoamaan jotakin fiksua kielellistä muidenkin tarkastelevaksi, sen kykenee tarjoamaan yksinkertaisessa muodossa. Tässä mielessä esimerkiksi matematiikka on oma yksinkertainen kielensä, puhekieli omansa; molemmat sopimuspohjaisia ja työkaluiksi tarkoitettuja. Kukaan yksittäinen ihminen ei kykene päättämään esimerkiksi mitä talvisota oli, tai talvisodan henki, eikä kukaan yksittäinen ihminen voi päättää että 1+1 = 3. Talvisota oli, numerot ovat, ihminen ja hänen ajattelunsa muodostuu siitä miten hän näitä molempia työkaluja käyttää.

Ajattelu on paljolti kielellistä puuhaa. Kieli sitoo havaintoja ymmärrettäväksi siinä missä mystinen on vain mystinen; jotakin epämääräistä ja arvailujen varassa. Mystisyyteen verhoutuminen on yksi tapa piiloutua elämältä. Mystisyyteen voi myös jäädä vangiksi. Puhuminen taas avaa sen todellisuuden, minkälaisia käsityksiä meillä itsestämme, toisistamme ja maailmasta on. Keskustelut avartavat.

Jotkut haluavat, että heillä on eniten oikea käsitys asioista, ja siksi he elävät korvat höröllä ja epämääräisen odottavassa tilassa ikään kuin maailma olisi staattinen eli pysähtynyt. Elämä on kuitenkin dynaamista. Ihmiset ja ympäristöt muuttuvat. Maailma muuttuu. Ihmiset ovat enemmän kuin pelkät muistot mielessämme. Kaikki jää taakse.

Filosofi Daniel Dennett esitti mielenteoriana monivedosmallin, joka on tehty yhteistyönä aivotutkimusten kanssa. Tämän mukaan ihmisellä ei ole yhtä eheää sisäistä tarkkailijaa, vaan että tarkkailijoita olisi useita. Ajattelussamme ei siis olisi yhtä keskeistä representaatiota, vaan useampia pieniä näyttämöitä. Karkeistetusti tämä menisi niin, että aivot keskittävät huomionsa siihen osaan joka huutaa kaikkein eniten, ja ottaa sitten kyseisen osan aina erikseen tarkasteluun. Jos tähän yhdistetään Krishnamurtin ja Wittgensteinin ajatukset, niin "kielellinen tyhjyys" voisi olla se osa meitä, joka valpastuu erilaisille äänille. Erilaisuudet laajentaisivat ymmärrystä.

Ihminen ei kykene olemaan ajattelematta, joten tyhjyyttä ei sovi sekoittaa hiljaisuuteen. Ajatukset voivat olla hiljaisia, ja ajatukset voivat olla äänekkäitä. Mutta ajatuksia on aina; niin kauan kuin on elämää, on ajatuksia. Tyhjyys ei ole ajatukseton tila. Siitä mistä emme voi puhua, siitä on vaiettava".  Älä selitä kevätlintua pois.

It's easy to be naive idealist.
It's easy to be a cynical realist.
It's quite another thing to have no illusions and still hold the inner flame.

- Marie-Louise von Franz