Blogi - Riitoja, riitoja

Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi sukellan riitelyn suloiseen maailmaan. Kyky riidellä on nimittäin edellytys kaikenlaiseen rauhaan ja sopusointuun - loppuviimein myös itsenäisyyteen ja henkiseen vapauteen.
Riitely voi olla ainakin kahdella tavalla tavoitteellista:
1. riitely, joka pyrkii konsensukseen,
2. riitely, joka pyrkii iskemään ihmisen luonteenpiirteisiin.
Riitely voi olla myös ns. "tavoitteetonta", eli itseisarvollista. Silloin riidellään riitelyn itsensä vuoksi.

Näistä ensimmäinen eli konsensukseen pyrkiminen on arvokasta riitelyä, koska se rikastaa yhteistä ymmärrystä asioiden tilasta.
Jälkimmäinen eli luonteenpiirteisiin iskeminen taas on halpaa riitelyä, joka pahimmillaan halventaa ihmisenä olemisen arvoa ja mielekkyyttä.
Kolmas on merkityksellistä riitelyä, eikä siinä ole sinänsä mitään tavoitteellista. Riitelyä harrastetaan riitelyn itsensä vuoksi.

Jos riitelijöillä on eri tavoitteet, riitaa ei synny, eikä yhteisymmärryskään laajene.
Merkityksiä taas ei voi muiden puolesta päättää.

Tiedemaailmassa esimerkiksi psykologia on kovasti riitaisa ala, koska tilastotiede ja sen tulkinnat eivät ole yksiselitteisiä. Psykologiassa erilaiset teoriat riitelevät keskenään ja psykologit niiden mukana.
Terapiamaailmassa taas toimitaan erilaisten viitekehyksien kautta, ja riitaa tulee pitkälti siitä, mikä viitekehys toimii parhaiten mihinkin ongelmaan, ja mitä "toimiva ihminen" edes on.
"Toimiva ihminen" on sosiaalinen konstruktio: trendien luoma mielikuva ja lopulta myös ihanne, eikä se noudata tieteitä tai politiikkaa, vaan on sidoksissa yleisiin olosuhteisiin. Ihminen siis muovautuu olosuhteiden ja niiden vaatimien ponnistelujen kautta.
Terapeuttisten viitekehysten sisäiset ristiriidat ovat usein tulkinnallisia eli vaativat terapeuttien välistä keskustelua ja työnohjausta, tietynlaista sopuisaa riitelyä, mutta myös semantiikan ymmärtämistä ja näkemystä teorioiden toimivuudesta.
Riitaisinta on luultavasti filosofian ja muun elämänkatsomuksen saralla, ja se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, koska silloin mennään syvälle yksityiselämään, uskon ja kokemusten maailmaan, eikä silloin puhuta enää yhteistä kieltä, yhteisesti sovituilla käsitekoodistoilla, trendien kautta, tai numeroiden tasolla hahmotetuilla todennäköisyyksillä (tiede, ennusteet), eikä tavoitteitakaan olla asetettu. Silti filosofiaa on tervettä pohtia ja asioista väitellä.

Asioita ei lähtökohtaisesti tarvitse pohtia tavoitteellisesti tai muun hyödyn kautta, vaan laajamittaista psykologiaa - älyä - saa soveltaa niin mielikuvitusrikkaasti kuin kykyä on. Homma voi tuntua merkitykselliseltä itsessään, eli esimerkiksi filosofia saa ja sen melkein pitääkin olla itseisarvo, että sitä voi filosofiaksi kutsua. Välineellistetty "hyödyllinen" filosofia on lähinnä jonkinlaista meriselitystä.
Toki jo pelkistä lähtökohdista - eli siitä mitä asioita saa miksikin kutsua - syntyy usein riitelyä, ja ikävä kyllä moni jättää leikin kesken siksi, koska evät kestä riitaa. Nokkelimmat julistavat että hyötykin voi olla merkityksellistä ja siksi riidan/riidattomuuden arvoista, mutta samalla logiikalla voisi todeta, että kaikki on vähän kaikkea, eikä tällaisissa nokkeluuksissa pääse kunnon riidan makuun, vaan jutut jää hipsutteluasteelle.
Mutta käsitellään me nyt riitelyä.

Riita ei ole mitäsattuu sähläystä, vaan siihen liittyy rehellinen vakavuus. Kevytmielinen ihminen voi kuvitella olevansa riidoissa jonkun kanssa, vaikka ei sitä oikeasti olisikaan, ja etenkin heikolle on usein eduksi rehvastella olevansa riidoissa vahvan kanssa, sillä se nostaa heikon arvoa hänen omissa mielikuvissaan: "minäkin olen vahva, koska riitelen vahvan kanssa!" Mutta se olisi vain sekavaa itsepetosta, jos vahva ei tietäisi olevansa juonessa mukana.
Teen tällä blogitekstillä selvennyksen siitä mikä on oikeaa riitaa ja mikä mielikuvituksellista riitaa. Hommaa voidaan helpottaa pilkkomalla riidan käsite osiin, joten pilkotaan sitä samalla osiin kuin rikotaan tiedon käsitettä. Eli näin:

Tieto on ensin dataa, sitten informaatiota, vasta kolmanneksi tietoa ja loppuun viisautta.
Kuvitellaan että henkilö X llä on syntymässä riitaa henkilö Y:n kanssa, koska henkilö X väittää lasin olevan puoliksi täynnä ja henkilö Y puoliksi tyhjä. Ensin henkilö X kyräilee henkilö Y tä, sitten piikittelee tämän ajatuksille, jossain vaiheessa hän ottaa oman näkemyksensä vakavaan tarkasteluun ja lopuksi viisastelee.

Ensin siis syntyy Data eli ilmapiiristä aistittava vivahde; sen huomaamista, että tässä jutussa on vähän riidan makua. Henkilö X huomaa, että henkilö Y ei oikein vakuutu hänen väitteestä, että lasi olisi puoliksi täynnä. Data on siis kyräilyä: "ajatteleeko tuo toinen asioista eri tavalla kuin minä?"

Informaatio on sen vahvistumista että hei, tämä on nyt kehittymässä riidaksi. Että tässä on nyt kaksi erilaista näkemystä, jotka näyttävät riitelevän keskenään. Henkilö X tunnistaa, että henkilö Y:llä on vesilasista oma eriävä väitteensä. Informaatio on siis piikittelyä. Se on sitä kuin jotakin erilaista ja uutta yrittää pistäytyä tajuntaamme, mutta emme ole sille kovin vastaanottavia.

Tiedon voi ajatella olevan vahvistettua informaatiota. Silloin ollaan kanssariitelijän kanssa yhteisesti perillä siitä, että riita on olemassa, ja että se on ilmeinen. Enää riita ei ole vajaata informaatiota eli mitäsattuu piikittelyä, vaan kokonainen vakavasti otettava tieto, rehellinen (risti)riita. Eli henkilö X ymmärtää että hänelle lasi on puoliksi täynnä, mutta henkilö Y:lle lasi on puoliksi tyhjä. Tieto on siis ristiriidan olemassa olon vahvistamista, sille tunnustuksen antamista, riidan vakaata itsenäistä olemista eli vakavuutta.

Viisaus on riitelyä itseään. Viisaus on toiminnallista väittelyä. Silloin ei puhu enää pelkkä tieto, vaan myös ihmisten luonteenpiirteelliset taipumukset ja tilanteen yhteinen ymmärrys: viisaudessa ymmärretään että asiat ovat riidassa keskenään, koska me viitsimme asiasta väitellä. Yhdelle lasi on puoliksi täynnä, toiselle tyhjä. Syntyy riita, jossa molemmat perustelevat oman näkemyksensä, ja näkemykset laajentavat molempien kokonaisymmärrystä asiasta. Mitä vakavammin oman asiansa ottaa, sitä kiihkoisampi riita ja väittely. Viisaus on siis perehtyneisyyttä omaan ymmärrykseen ja käytännön väittelyä asioiden tilasta. Se on kykyä nähdä, hyökätä ja puolustaa. Silti asiat itsessään eivät muutu mihinkään - lasi ei tule sen enempää täyteen tai tyhjemmäksi, mutta yhteisymmärrys asiantilasta laajenee. Viisaudessa paljastuu myös elämän merkityksellisyys: kuvitellut asiat tai riidat eivät ole sinänsä hyödyllisiä, mutta niissä on itseisarvollista merkitystä ja syvyyttä.

Tässä mielessä riitely on alkuun kyräilyä, että mitähän tuokin tuossa nyt selittää. Sitten se on piikittelyä, että eihän nuo sinun juttusi ainakaan minun maailmankuvaani mahdu. Kun homma muuttuu vakavaksi aletaan selvittää asioiden taustoja ja yksityiskohtia. Sitten painetaankin jo viisaalla aggressiolla tulta päin ja aletaan väitellä eli sammuttaa tulipaloa: "minun kantani on parempi kuin sinun kantasi"

Riita loppuu kun väittely loppuu, ja aletaan puuhaamaan jotakin muuta.