Blogi - Täydellisyyden vastakohta

Aidon vastakohta on jäljitelmä, eikä niinkään "epäaito". Aito on jotakin omaa - itsestä kumpuavaa.
Ihmiselle omaa voi olla esimerkiksi laulu - tai kirjoitustyyli. Ehkä olemus. Voit itse päättää mitä.
Vauva on jotakin omaa - alkuperäistä, mutta vasta jäljittelemällä hänestä kehittyy ihminen - ihmisen jäljitelmä.
Joku pyrkii jäljittelemään Hitlerin olemusta olematta silti Hitler.
Kysymys kuuluu: mitä on olla aito ihminen?
Siihen liittyy sekä aitoutta että jäljittelyä akselilla:
"aito - jäljitelmä - aito - jäljitelmä - aito".
Aitouteen liittyy siis liike kohti omaa - toisen jäljittelyä. 

Jäljittelemällä parempiaan (komporatiivi) voi tulla paremmaksi, mutta ei vielä aidoksi; omaperäisyys jäisi puuttumaan.
Superlatiivit (asian korkein muoto) kuuluvat ahtaampaan kilpailuun ja niiden lopputuloksiin, ihmisyydessä ei voi kilpailla parhaaksi. Aitous on korkein mitä ihmisyydessä voi pyrkiä. Täydellistyminen tapahtuu hyveiden kautta.

Aidon (autenttisen) määre siis vaatii, että asia sisältää jotakin omaperäistä (henkilön oma toive/mielenkiinto) ja tulemista lajissaan hyväksi.
Näin persoonallinen toive mieleisen työtavan tuloksena manifestoituu olemukselliseksi.
Aito jäljittelee itsensä paremmaksi (aidommaksi) omien toiveidensa ja mielenkiintojensa mukaan ja niiden kautta.

"Epä" etuliite tarkoittaa aste-eroa.
Esimerkiksi epämukava ihminen ei ole mukava ihminen, mutta ei hän ole vielä julmakaan ihminen.
Tai epäsopu ei ole vielä verinen riita.
Tässä mielessä voidaan ajatella, että epäaito on jotakin, joka vasta
1) etsii aitouttaan
2) on hukannut aitouden,
tai ehkä jopa pilaa omaa aitouttaan, kuten ihminen, joka jäljittelee vääriä asioita.
Silloin kuljetaan akselilla aito - jäljittelee - pilaantuu - jäljittelee - pilaantuu - jäljittelee

Epäaito saattaa siis olla jotakin, joka vasta harjoittelee ja jäljittelee (toiveidensa ja mielenkiintojensa kautta) löytämään itseään, mutta aidompi omaperäisyys tulee kuvaan vasta myöhemmin jäljittelyjen jälkeen, kun persoonalliset osat astuvat näyttämölle.
Toisin sanoen jos aitous on arvo, sitä löytää vasta falskin jäljittelyn ja etsinnän ohessa.

"Epä" katoaa kun aste ja taidot kohoavat, ja kun syntyy jotakin omaperäistä - autenttista.
Epäaidosta muodostuu aidompaa.

Kavereitten kanssa mietittiin mikä sitten olisi "täydellisen" vastakohta?

Mikä on esimerkiksi täydellisen ympyrän vastakohta?
Mietin, että täydellinen ympyrä, joka jäljittelee muita ympyröitä, ei ole kehno lajissaan, vaan se olisi kelpo tunnistettava ympyrä muiden ympyröiden joukossa.
Mikä olisi sen vastakohta? Muukin, kuin kehnous? Täydellisen epätäydellistä ympyrää ei voi olla, koska silloin se ei enää olisi:
1)täydellinen
2)ympyrä.  

Yksi keskeinen rooli täydellisen vastakohdalla on sen tunnistamattomuus ja epäselkeys. Kehnolla ympyrällä on varaa täydellistyä, mutta täydellinen ympyrä saattaa taantua kehnoksi suhteellisuuden periaatteita noudattaen (hyvä huonojen joukossa / huono hyvien joukossa), joten täydellistyvän ympärän vastakohtana olisi pilaantuva ympyrä - siitä tulisi jotakin epäselvää - tunnistamatonta.
Se olisi esimerkiksi raaka/pilaantunut kypsien joukossa.
On muuten jotenkin surullista miten hyötykeskeinen maailma näkee vanhuuden pilaantumisena.

Ainoa mitä keksin vastata kehnouden ääripäähän, olisi tekopyhä ympyrä, eli "näennäisen täydellinen ympyrä". Se on jotakin mikä etäisesti ehkä muistuttaa ympyrää, mutta jotenkin se kalskahtaa, että onko tuo oikeasti ympyrä? Siitä olisi kiikun kaakun vaikea sanoa että onko se ympyrä vai ei. Siinä olisi jotakin arvelluttavaa ja etäistä, kuten Tommy Hellsten sanoisi "arvelluttavia piirteitä", jotakin epäselvää ja epätodellista, kuten narsistisessa luonteessa ja tekopyhyydessä on. Siihen ei oikein voi luottaa eikä uskoa.

"En sitä mielelläni ympyräksi kutsuisi - mutta kun on pakko" sanoin kerran.
Huonoa kaveria ei kaveriksi kannata kutsua, paitsi jos on pakko.

Sama kuin Hitler vakuuttelemassa kasvissyönnin hyviä vaikutuksia.

Tässä mielessä täydellisen vastakohtana olisi tekopyhyys: asiaa kutsutaan ympyräksi, vaikka ei se mikään ympyrä ole kuin vasta hyvällä tahdolla. Se on kuin yksinäinen erakoitunut elämälle katkera Viisaus guru, joka ei saanut itselleen opetuslapsia (lue keinotekoinen pyhä - tekopyhä - pyhyys on koskematonta, se ei jäljittele, eikä sitä jäljitellä, aivan kuten vauva, ei vauvaa voi jäljitellä. Aikuinen guruihminen ei ole vauva - vauva on koskematonta, aikuisuus elämän ryvettämää).

Toki tekopyhyyttä voi soveltaa kaikkeen - ympyrä oli vain geometrinen esimerkki.

Rakkauden vastakohtana on välinpitämättömyys, tekopyhä rakkaus olisi välinpitämättömän näytteleminen (kuten teinien cool-rakkaus tai keinotekoinen suhtautuminen exään).
Ilon vastakohtana olisi kärsimys, tekopyhä kärsimys olisi tuskaisenakin onnelliseksi julistautuminen (kuten falski hyvinvointi).
Hyvän vastakohtana olisi huono, tekopyhä huonous on nihilismiä (arvot heitetään tietoisesti nurkkaan jolloin kaikki ovat huonoa ja huonoja, vaikka rehellisesti hahmottaisikin arvoja)
Täydellisyyden vastakohta olisi kehnous, tekopyhä kehnous olisi esittää asia niin, että kehno ympyrä olisi ympyrä tai mitä milloinkin, vaikka siitä on vaikea saada selvyyttä mitä se on, kuten kaiken maailman viisauksissa yleensä (viisaudella voi selittää minkä tahansa myötäkäynnin tai viisauden puutteella minkä tahansa vastoinkäynnin)