Blogi - Totuus ja mielikuvitus

Historioitsija Yuval Noah Hararin kerrotaan harrastavan vipassana-meditaatiota, jonka keskeinen tavoite on erottaa mielikuvitus totuudesta. Vaikea laji, jossa ei koskaan tulla valmiiksi. Etenkin kun mielikuvitus on sekin totta - ainakin siltä osin miten rikkaana oman mielikuvituksensa kokee. Mutta harjoitus tekee totuuden mestarin.
Meditaatiossa henkilö erittelee erilaisia sisäisiä käsityksiään toisistaan, ja jossakin siellä autenttisuuden keskiössä piilee totuutta totuuden perään.
Kaunokirjailijat puolestaan pyrkivät saamaan mielensä laukalle luomalla uskomattomia fantasiamaailmoja. Heille erilaisten käsitysten yhteennivonta tuo leivän pöytään.
Lopulta meistä jokaisen on tehtävä valinta:
ruokinko totuutta vai fantasiaa?
Väärin et voi valita, mutta valinta on tehtävä. Totuus kun ei ole fantasiaa tai päinvastoin.

Silmäilin tänään teoksia jotka saivat Finlandia-palkinnon, enkä voinut välttyä tietokirjapalkinnon voittanutta Sofia Tawastin - Suuri valhe vammaisuudesta saamasta kritiikistä. Ajattelin aluksi lukevani tämän kirjan, mutta ehkä en kuitenkaan. Kirjaa on hypetetty, ja arvostelujen mukaan myös kirja itse on hypetystä. Moni vammainen arvosteli teosta sanoen, että eihän tuo nyt noinkaan mene mitä kirjassa sanotaan. Tietokirja ilmeisesti lätkii faktoja faktan perään ja nivoo ne sitten yhteen ihmisyyttä syyttäen ja arvostellen. Sellaista se meininki tänään on. Siitä saa jopa palkinnon.
Mikä mahtaa olla totuus tämänkin kaiken hypemelskaamisen taustalla?
Sen tiedän, että jos minulta menisi käsi poikki, ja minua vaadittaisiin tekemään kahden käden töitä, niin kokisin että minuun kohdistuisi väärät odotukset ja vaatimukset. Mutta millainen vaatimus meillä ihmisillä on totuuden suhteen noin yleensä? Moni vammainen sanoi kritiikissään, että heihin kohdistuneet odotukset ovat olleet eduksi. Eli ennakkoluulot auttavat. Pitääkö siis asioiden jotenkin olla ennalta tiedettyjä, yksinkertaisia ja suoraviivaisia kuten matematiikassa? Sellaista kuin että:
"sinä et ajattele miten minä ennalta oletan sinun ajattelevan, joten sinä olet ennakkoluuloinen, koska ajattelet ennakkoon sitä mitä sinä nyt satut ennakkoon ajattelemaan"
Filosofi Sami Philströmiä lainatakseni: "eettisessä pohdinnassa on aina mukana vähän haikea pohjavire". Sellainen kuin että: "et sinä kuitenkaan.." tai "tämä menee vielä paljon pahemmaksi.."
Psykologisesti positiivinen ja negatiivinen ajattelu ovat molemmat pelkkiä vaihtuvia virtauksia, mutta ongelma vain, että ihminen ei saisi elämässään mitään aikaiseksi, jos ei pystyisi järkeilemään niiden väliltä ja kautta.
Toisin sanoen jos joku on aina valmis syyttämään sinua jostain, hän tulee todennäköisesti aina syyttämään sinua jostain. Ihan sama onko käsi paketissa vai ei. Eettisesti voisi ajatella, että autetaan heikompaa, mutta ei sellaisella tavalla, että hän jää heikoksi.

Joskus kesällä-alkusyksystä kuulin radiosta että teologi/psykologi/tubettaja Ville Mäkipelto on voittanut vuoden uhkarohkein yrittäjä 2024 - palkinnon. Mietin että minkälaista uhkarohkeutta on tubettaa? Kaverilla on kuitenkin kaksi hyvin työllistävää yliopistitutkintoa plakkarissa takaamaan taloutta, eli taloudelliset tappiot eivät voi olla riski. Mies on myös ihmisenä asiallinen, tasapainoinen, harkitseva, eli suorastaan turvallisen elämän esimerkki. Ei hommassa ole mitään uhkarohkeutta, tuskin edes rohkeutta, ainakaan jos vertaa tilannetta esimerkiksi uuteen siivousalan yrittäjään, tai yrittäjään joka kiikkuu sen vaiheilla palkkaisiko apua vai ei. Luulenpa että tänään rohkeaksi kutsutaan kaikenlaista puuhailua joka on vähänkin mediaseksikästä. Näin se runsas mielikuvitus vaan elähdyttää meitä. Totuus on taas ihan eri juttunsa. Totuus tekee mitä totuus tekee, ja sen edessä ollaan mitä ollaan.