Liisa ja Jukka ponnahtivat taivaalle. He liisivät, leijailivat, syöksyivät ja muuten vain temppuilivat. Lysti alkoi kuitenkin nopeasti kyllästyttää, koska ilman kehon hurmosta eri korkeudet tarjosivat lähinnä vain erilaisia perspektiivin muutoksia. Oli ihan sama näitkö maailmaa avaruudesta vai maanpinnalta käsin - kuolema oli kuolema - radikaalein...
Gabriel häipyi eikä enää palannut. Jukka ja Liisa jäivät kahdestaan tietämättä mitä tehdä. Ja mitäpä sitä voisi. Kun syntyi kuolleeksi, sitä vain täytyy pärjätä omillaan.
Molempien onneksi Gabriel oli antanut tiettyjä tietoja jotka auttoivat heitä selviytymään tämänpuoleisessa. Kyse oli pohjimmiltaan siitä halusiko pysyä olemassa vai ei. Tai...
Sen lyhyen hetken Jukka näki mitä kuoleman jälkeen oli. Se oli vain nopea kurkistus kuoleman taa, vilaus johonkin ihmiseltä kiellettyyn, näköala sielujen tanssiin. Siellä puhalsivat myrskyisät viimat puhtaan hohtavassa valossa. Näky oli kaunis ja harmoninen - ja niin sen pitikin olla. Sinne Jukka tahtoi jäädä.
